Ihmemaa-festivaali 2022

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Aurinkoinen festarikansa, uskomattomat esiintyjät, ihanat vapaaehtoiset, loistavat ruokavastaavat sekä ammattitaitoinen tekniikan porukka. Sydäntälämmittävä ja riemukas tunnelma, hikinen tanssilattia, mitä parhaimmat maisemat Saimaan rannalla. Rakkaat ystävät, uudet kaverit, iloiset kohtaamiset.

Näistä aineksista syntyi maaginen, ihka ensimmäinen Ihmemaa! Tämä oli ikimuistoista, valtava kiitos siitä kuuluu teille jokaiselle! 💜

Sulkava on ihmemaa,

tiesi jo legendaarinen juvalainen punk-yhtye Luonteri Surf. Ihmekollektiivi luonnollisesti yhtyy tuohon näkemykseen ja kutsuu yleisön viettämään iltaa ihmeellisen vaihtoehtomusiikin pariin Saimaan rannalle. 

Ihmemaassa esiintyvät harvakseltaan keikkaileva suomisoulin sanansaattaja Jari Raaste, punk-komeetta Teini-pää, kehutun debyyttialbuminsa viime vuonna julkaissut Ty Roxy ja vaihtoehtorock-yhtye Lokit. Ohjelman täydentävät No Shame-yhtyeestä soolouralle jatkanut Sarparanta soolokeikallaan, folkia, rockia ja savolaista kuplettiperinnettä yhdistelevä Jukka Nissinen sekä turkulais-sulkavalainen punkyhtye Pettyneet katseet. Jatkot kesäyössä tarjoilee Jytää ja iskelmää (DJ Arttu Seppänen). 

Sunnuntaina 3.7. festarista palaudutaan Tiittalan Kartanon Rantamakasiinin Saaristolaisbrunssilla, jossa esiintyy Jukka Nousiainen ja vinyylilevyjä soittaa Salmelan Muovisorvaamo.

Tapahtumalla halutaan tuoda esiin syrjäseudun omaehtoisen taiteen merkitystä suomalaisessa taiteessa ja kulttuurissa sekä haastaa käsitystä kulttuurista kaupunkilaisten etuoikeutena. Tapahtumaa on suunniteltu Sulkava-Tampere-Berliini -akselilla, kotiseuturakkaudesta intoa ammentaen ja tee-se-itse asenteella.

Ota ystävät ja mökkinaapurit mukaasi, tervetuloa nauttimaan ja kokemaan!

Aikataulu:


Päälava

17.00 Pettyneet Katseet
19.00 Lokit
21.00 Teini-Pää
23.00 Jari Raaste


Ihmelava

18.00 Jukka Nissinen
20.00 Sarpranta (soolo)
22.00 Ty Roxy
00.00–> Jytää ja iskelmää (DJ Arttu Seppänen)

Seuraa Ihmemaata somessa:


Facebook-tapahtuma

Instagram

Spotify-soittolista


Festivaalin ikäraja on 18 vuotta.

Soutustadionin osoite on Alanteentie 1, Sulkava.

Infoa saapumisesta ja majoittumisesta löydät tämän sivun lopusta.


Tapahtuman järjestämistä varten on saatu Etelä-Savon kulttuurirahaston vuoden 2022 kärkihankeavustus. 


Ihmemaata sponsoroivat myös Varosen puutarha ja K-Market Wiljami.

Esiintyjät

Teini-pää soittaa nössöpunkia ja pöhköjä nuoruuden haaveita rämisevällä autotallisoundilla. Yhtyeen debyyttialbumi “Maailma kyllä odottaa” ilmestyi tammikuussa 2022 ja se on vienyt monen sydämen. Teini-päällä kesä 2022 onkin kiireinen: taskussa on Femma-ehdokkuus ja keikkoja luvassa kovan luokan tapahtumissa, kuten Sideways, Kesärauha ja Uusi tampere. Olemme siis iloisia ja onnekkaita, että saamme kesän kuumimman nimen Sulkavalle Ihmemaahan!

Kulttimainetta nauttiva Suomisoulin lähettiläs Jari Raaste saapuu Ihmemaahan komean 12-henkisen yhtyeen kera. Jari Raasteen sielukas musiikki kertoo kohtuullisista haaveista ja saavuttamattomista unelmista. Odotettu toinen single ilmestyy ennen vappua Fonal recordsin julkaisemana ja täyspitkä levy on tulossa tänä vuonna. Kokoonpanossa soittaa monia Tampereen, tuon Suomen ug-pääkaupungin, skenestä tuttuja kasvoja, jotka odottavat Sulkavan keikalta ekstaattista soutamista ja armollista huopaamista. Ja kunnon bileitä tietty. “Ihanaa tulla soittamaan sinne Savon maille”, fiilistelee Raaste. Tämä veto nostaa kesäyön tunnelman Soutustadionilla taatusti kattoon!

Jos Beach Boys olisi aurinkoisten surffirantojen sijaan viettänyt aikaansa 90-luvun lama-Suomessa Mustalammen rannalla laskuhumalassa ja lenkkarit märkänä kuunnellen kasettimankasta Kasevaa ja Sonic Youthia, se olisi luultavasti kuulostanut Lokeilta. Luvassa taattua nukkavierua laatua! Yhtyeessä soittaa sulkavalaislähtöinen, Ihmemaan visuaalisesta ilmeestä vastaava Saara Kolehmainen.

Pettyneet Katseet on pandemia-ajan henkisestä tyhjiöstä ponnistava kyyninen punk rock-trio, joka taistelee ympäröivää maailmaa vastaan aseinaan basso, kitara, rumpusetti ja musta huumori. Bändin biiseissä kyytiä saavat mm. pseudotieteet, eksentriset avaruusmiljardöörit ja Turun marginaalikulttuurin alasajo – eikä itsesensuurin anneta liikaa häiritä. Helmikuussa 2021 perustettu bändi juhlisti puolivuotissyntymäpäiväänsä viime joulukuussa julkaisemalla ensimmäisen EP:nsä “Pettyneet Katseet.” EP on niittänyt mainetta yhtyeen keskuudessa ja se valittiinkin yksimielisesti vuoden 2021 parhaaksi levyksi bändin ensimmäisessä vuosikokouksessa.

Ty Roxyn musiikissa 80- ja 90-lukujen disco- ja dancemusiikin soundit kanavoituvat nykypäivään harkitun lo-fi-estetiikan läpi. Kappaleet on luotu ilmaisohjelmilla ja halvoilla vintagesyntetisaattoreilla pop-musiikin konventioita tutkien. Visuaalisuus on tärkeä osa Ty Roxyn esiintymistä ja kappaleiden tekstit käsittelevät olemisen ja rakastamisen ongelmallisuutta pilkahduksilla nyrjähtänyttä ironiaa ja pessimismiä. Alter egon takaa löytyy useassa helsinkiläisessä ug-yhtyeessä (mm. Tamara Luonto, Plastic Tones, Kissa, Ghost World) vaikuttava Tytti Roto.

Sarparanta on muusikko/kuvataiteilija Sampsa Sarparannan sooloprojekti. Monissa liemissä keitetty ja No Shame-yhtyeestä tunnettu Sarparanta teki paluun Suomen musiikkikentälle soololevyn myötä syksyllä 2021. Sarparannan soolomateriaali soi aiempaa monisävysempänä ja -puolisempana, ja ovatpa uuden levyn singlet soineet tiuhaan myös radioaalloilla. Kantaaottavuus ei menosta ole kuitenkaan karissut pois, vaan säilynyt olennaisena osana artistin ilmaisua. Ihmemaahan Sarparanta saapuu soolona ja ottaa lavan haltuun!

Jukka Nissinen saapuu soittamaan Sulkavalle. ”Kas kun ei höyhenelle”, sanavalmis artisti lohkaisee hymyssä suin. ”Nasta päästä kunnon mestaan vetään keskellä kauneinta kesää”, fiilistelee vieremäläinen maanviljelijä Nissinen. Folkia, rockia ja savolaista kuplettiperinnettä musiikissaan yhdistelevä artisti valloittaa kuulijansa arjen perusajatusten ja elon oivallusten äärellä. Räjähtävästä live-energiasta tunnettu laulaja-lauluntekijä lupaa vetää kaikki rakastetut hittinsä, ja niitähän riittää! ”Parasta on kun saa jengin mukaan fiilikseen”, kertoo Nissinen keikkaa innolla odottaen.

Arttu Seppänen on vapaa journalisti ja dj. Jytää ja iskelmää on Seppäsen luoma klubikonsepti ja hillitön tanssihulabaloo, jossa soi vinyyliltä niin suomi-iskelmän erikoiset harvinaisuudet kuin klassikot: 60-luvun jazz-iskelmästä aina 70-luvun jytään ja 80-luvun suomidiskoon. Tunnetilat vaihtuvat epäuskosta euforiaan, kun suomidiskon erikoisimmat levytykset pääsevät valloilleen. Klubi pitää kotipaikkaa syntysijoillaan Jyväskylän Kulttuuriravintola Ylä-Ruthilla, jossa sitä on järjestetty kuukausittain vuodesta 2017. Seppänen on tehnyt musiikkia myös yhdessä M.A. Nummisen kanssa ARTMAN-kokoonpanossa.

Saaristolaisbrunssi sunnuntaina 3.7.

Roskalavojen rocktähti, Jukka Nousiainen palaa Sulkavalle! Uuden levynsä keväällä julkaiseva artisti saapuu osaksi Ihmemaan ohjelmaa esiintymällä sunnuntaina Tiittalan Kartanon Rantamakasiinin saaristolaisbrunssilla.

Eräällä tavoin Nousiainen on osasyypää koko festivaaliin, sillä viimekesäinen hurmoshenkinen keikka Rantamakasiinilla oli vahva vaikuttaja Ihmekollektiivin kesätarjonnan laajentamiseen festivaaliksi. Kiitos siis Jukka ja tervetuloa taas! Tätä ei kannata missata!

Liput keikalle 10€

Rantamakasiinin Saaristolaisbrunssi 

18€, myynnissä paikan päällä


Menu

Raikasta vihersalaattia & sitrusvinegretteä
Kartanon kirkasta perunasalaattia
Keitettyjä Muuraismäen tilan kananmunia
Isännän kalapöydän sillikaviaaria
Kalakontin savumuikkuja
Komppa-Seppälän Järkisärkeä

Kartanon saaristolaisleipää
Höökin karjalanpiirakoita
Sämpylöitä kartanon uunista
Voita & levitettä

Kartanon viipalekeksejä
Tuoreita hedelmiä

Sulkava-kahvia & Wehmaan teetä


https://www.tiittalankartano.fi/rantamakasiini/

Alanteentie 13, Sulkava

Ennen Jukka Nousiaisen keikkaa sunnuntain brunssilla on luvassa tarkoin valittua äänilevymusiikkia. Jättäkäämme yllätyksille varaa, mutta mitä luultavimmin kuulemme niin kotimaisia iskusävelmiä, kuin erikoisempiakin kappaleita maailmalta, kuten esimerkiksi Kid Bera-Bera and Mister Kino Jerroo ”Katanga Country”. Näitä Teille tarjoilee vuosien kokemuksella ja ennen kaikkea musadiggarin antaumuksella Salmelan Muovisorvaamo - musiikkia vinyylilevyiltä.

Infoa


Miten Sulkavalle pääsee?

Lähimmät kaupungit ovat Savonlinna (27 km) ja Mikkeli (59 km). Joukkoliikenneyhteydet Sulkavalle ovat vähäiset, joten suosittelemme kimppakyytien järjestämistä! Sulkavalla on oma avoin FB-kimppakyytiryhmä

Ihmemaahan ja takaisin on kuitenkin mahdollista päästä julkisilla - ja nauttia samalla kauneimman Suomen kesämaisemista. Useimmista kaupungeista voi tulla junalla Mikkeliin ja jatkaa festaribussilla Sulkavalle.

Festaribussi

Hinta 15 euroa/suunta/hlö

Mikkelin Matkakeskukselta Sulkavalle 2.7., lähtö klo 16.15

Sulkavalta Mikkelin Matkakeskukselle 3.7., lähtö klo 14.30


Julkinen liikenne (bussi eli linikka):

2.7.:

Mikkelistä Sulkavalle 14.20 - 15.40

Savonlinnasta Sulkavalle 14.45-15.30

3.7.:

Sulkavalta Savonlinnaan 14.20 - 15.05

Sulkavalta Mikkeliin 15.40 - 17.05


www.vr.fi

www.matkahuolto.fi

Veneellä
 

Lähellä Soutustadionia sijaitsevassa veneilykeskus Kulkemuksessa on kaikki veneilypalvelut ja sen yhteydessä palveleva Hotel & Restaurant Art Deco tarjoaa ruoka- ja majoituspalvelua matkailijoille. Vierasvenesatamaan löydät koordinaateilla 61°47’06.0″N 28°22’48.5″E.

https://veneilysaimaa.com/satama/sulkava/
 


Miten löydän Soutustadionille?

Soutustadionin osoite on Alanteentien 1, Google Mapsin mukaan hämäävästi Tannilantie 16.

Stadionille on keskustasta 1 km, eli juuri sopiva kävelymatka pittoreskia Alanteentietä pitkin.

Esteettömyys

Soutustadionin alue on avara, pohja on hiekkatietä ja viettää loivasti rantaan. Esteettömälle terassille lavojen ääreen pääsee Soutustadioni takas luiskaa pitkin ja terassilta pääsee helposti sisätiloissa olevaan invavessaan. Järjestäjät ja järjestyksenvalvojat auttavat tarvittaessa. Ruokakojut ovat ulkotiloissa. Anniskelualue rajautuu terassin edustalla järven rantaan. Terassin ja järven välisellä alueella on pöytiä ja rantaan viettävä nurmi, joten alue ei ole täysin esteetön.

Missä voin majoittua?

Majoitusta Sulkavan keskustassa tai sen tuntumassa tarjoavat:

Tiittalan kartano

Matkakoti Ollinpolku 

Motelli-Ravintola Muikkukukko

Sulkavan Oravanpesät

Lomakeskus Kukkapää


Mökkimajoitusta: Lomarengas

Tarkista myös Airbnb

Pari Airbnb-vinkkiä: Aitta#1 ja Aitta#2⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠


HUOMIO: Art Deco Hotel and Restaurantissa Soutustadionin läheisyydessä on teltta-alue palveluineen. 

Yhteystiedot telttapaikan varaamiseen: http://www.pijot.fi/yhteystiedot/

Art Decossa on tarjolla lauantaina 2.7. lounaalla klo 11-14 lohikeittoa ja vegaanista kasvikeittoa (10 €) sekä sunnuntaina aamuvirkuille vegaanista aamiaista (7,90 €)!


Tarvitsetko jeesiä saapumiseen ja majoittumiseen liittyen? 

Ota yhteyttä järjestäjiin: ihmemaa2022@gmail.com

Turvallisemman tilan periaatteet

Festivaalillamme noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Luethan nämä läpi ennen paikalle saapumista ja ilmoitathan välittömästi järjestyksenvalvojillemme (jotka tunnistat huomioliiveistä) tai järjestäjille, mikäli havaitset näiden periaatteiden vastaista toimintaa. Pidämme ensisijaisen tärkeänä, että jokainen festivaalikävijä kokee tilan turvalliseksi, sekä olonsa tervetulleeksi juuri sellaisena kuin on. Kaikenlaiselle syrjinnälle on nollatoleranssi.

YK:n Turvallisemman tilan periaatteet:

🌸 Kunnioita toisen henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa. Kunnioita itsemääräämisoikeutta. Älä koske toista kysymättä lupaa. Muista, ettet voi tietää toisen rajoja kysymättä niitä. Pyydä tilaa myös itsellesi tarvittaessa.

🌸 Älä pilkkaa, ivaa, halvenna, sysää syrjään tai nolaa ketään puheillasi, käytökselläsi tai teoillasi. Pitäydy ulkonäön arvostelusta, juoruilusta ja stereotypioiden ylläpitämisestä.

🌸 Älä tee oletuksia ulkonäköön tai toimintaan perustuen. Älä tee oletuksia kenenkään seksuaalisuudesta, sukupuolesta, kansallisuudesta, etnisyydestä, uskonnosta, arvoista, sosioekonomisesta taustasta, terveydestä tai toimintakyvystä.

🌸 Anna tilaa. Pyri huolehtimaan siitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun. Älä jyrää muiden mielipiteitä ja anna puheenvuoro. Kunnioita myös toisten yksityisyyttä ja käsittele arkoja aiheita kunnioittavasti.

🌸 Kuuntele ja opi. Ota vastaan uudet aiheet, henkilöt ja näkökulmat ennakkoluulottomasti. Suhtaudu jokaiseen vastaantulevaan asiaan ja tilanteeseen mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä.

🌸 Pyydä anteeksi, jos olet loukannut tahallisesti tai tahattomasti muita.